Opi suomea

Kotoutumiskoulutus maahan muuttaneille

Kotoutumiskoulutuksessa opiskellaan kieltä, tutustutaan yhteiskuntaan ja työelämään. Uraohjaus ja työharjoittelu kuuluvat myös koulutukseen.
Kaksi käytävällä kävelevää opiskelijaa.
Kuva: Kalle Kataila. Kaikki oikeudet pidätetään.

Loading table of contents

Mitä on kotoutumiskoulutus?

Kotoutumiskoulutus on noin vuoden mittainen, vähän aikaa sitten Suomeen maahanmuuttaneille tarkoitettu koulutus. Sen tärkeimmät sisällöt ovat suomen/ruotsin kielen sekä yhteiskunta- ja työelämätaitojen opiskelu. Uraohjaus ja työharjoittelu kuuluvat myös koulutukseen. Tavoitteena on tukea opiskelijan työllistymistä ja siirtymistä jatko-opintoihin. Koulutuksesta käytetään myös nimeä kotokoulutus.

Uusi kotoutumislaki

Uusi kotoutumislaki tulee voimaan 1.1.2025.

Uusi laki tarkoittaa sitä, että kunnilla on kokonaisvastuu kotoutumisen edistämisestä. Kunta voi järjestää kotoutumisen palvelut yksin tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa.

Kotoutumista edistävät palvelut järjestetään osana uutta kotoutumisohjelmaa. Kotoutumiskoulutus ja kielitaidon päättötestaus sisältyvät kotoutumisohjelmaan. 

Lisäksi uuden lain mukaan kotoutumisohjelmaan sisältyvät myös kotoutumisen palvelutarpeen ja osaamisen arviointi, kotoutumissuunnitelma, monikielinen yhteiskuntaorientaatio, työelämänvalmiuksia edistävä koulutus sekä ohjaus ja neuvonta.

Voit katsoa lisätietoa kuntasi kotoutumisohjelmasta kunnan verkkosivuilta.
 

Oppijalle

Suomessa on erilaisia palveluita, jotka auttavat sinua kotoutumaan, työllistymään ja oppimaan kieltä.  Alle on koottu lyhyet ja yksinkertaistetut kuvaukset näistä palveluista. Lisätietoja kotoutumisesta voit lukea Tietoa kotoutumisesta -osiosta.

Jos olet työtön  

Jos olet työtön, sinun kannattaa rekisteröityä työttömäksi työnhakijaksi ja pääset kotoutumispalveluiden piiriin. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi alkukartoitus, kotoutumissuunnitelma ja kotoutumiskoulutus. Myös perheesi jäsenillä voi olla oikeus näihin palveluihin, jos he muuttavat Suomeen sinun kanssasi. Kotoutumiskoulutus on maksuton.  

  • Alkukartoituksessa viranomainen selvittää esimerkiksi koulutuksesi, työkokemuksesi ja kielitaitosi.  
  • Alkukartoituksen jälkeen viranomainen tekee sinun kanssasi kotoutumissuunnitelman. Suunnitelmaan voi kuulua esimerkiksi suomen tai ruotsin kielen opiskelua, muita opintoja tai työharjoittelua. Kotoutumissuunnitelma on tavallisesti voimassa korkeintaan kolme vuotta. Joissakin erityistapauksissa se voi olla voimassa viisi vuotta.  
  • Kun kotoutumissuunnitelma on tehty, voit saada kotoutumiskoulutusta. Kotoutumiskoulutusta järjestävät erilaiset oppilaitokset (mm. kansanopistot ja ammatillista aikuiskoulutusta tarjoavat oppilaitokset). Kotoutumiskoulutukseen kuuluu tavallisesti suomen tai ruotsin kielen opiskelua. Koulutuksessa tutustut myös suomalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja työelämään. Siihen voi sisältyä myös aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tutkinnon tunnustamista sekä ammatillista suunnittelua ja uraohjausta. 

Voit saada työttömyysetuutta tai toimeentulotukea kotoutumissuunnitelman ajalta riippuen siitä, kuinka kauan olet asunut Suomessa. TE-toimisto, Kela tai kunta selvittää oikeutesi saada työttömyysetuutta tai toimeentulotukea.  

Ruotsinkieleinen kotoutumiskoulutus

Ruotsinkielisiä kotoutumiskoulutuksia järjestetään Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.  

Jos sinulla on työpaikka  

Jos sinulla on työpaikka, on joskus mahdollista, että työnantajasi auttaa sinua kotoutumisessa. Työnantaja voi esimerkiksi etsiä tai järjestää sinulle suomen tai ruotsin kielen kurssin.   

Jos olet jäämässä työttömäksi  

Työnhakijaksi voi rekisteröityä myös, jos on työttömyysuhan alla tai jäämässä työttömäksi.  

Lue lisää kotoutumisesta

Kotoutuminen Suomeen | InfoFinland

Lisää tietoa ja ohjeita alkukartoituksesta ja kotoutumissuunnitelmasta sekä tukimuodoista työttömille maahanmuuttajille löydät InfoFinlandin sivuilta. Sivusto on monikielinen.  

Tietoa kotoutumisesta  | Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla on lisätietoja ja ohjeita kotoutumisesta. Sivusto on suomen-, ruotsin- ja englanninkielinen.    

Kotoutumiskoulutus | Opetushallitus 

Opetushallituksen sivuilta löydät lisää tietoa ja lyhyen kuvauksen kotoutumiskoulutuksesta eri kielillä (venäjä, arabia, turkki, persia, thai).

Opettajalle

Työnantajalle

Tutustu myös näihin

Finland Studies -verkkokurssi (external link)

Kaikille avoin Finland Studies -verkkokurssi (MOOC) kokoaa yhteen tietoa suomalaisessa korkeakoulussa opiskelemisesta ja tarjoaa näkökulmia suomalaiseen opiskelijaelämään.

Kuvituskuva

Finland Works -verkkokurssi (external link)

Tutustu suomalaiseen työkulttuuriin ja urapolkuihin kaikille avoimella verkkokurssilla.

Ryhmä ihmisiä istuu ja kuuntelee keskellä seisovaa naista jolla on mikrofoni kädessä.
  • Julkaistu
  • Päivitetty:
Jaa
URL copied!