Niinku – autenttista kuunneltavaa suomenoppijoille

Tekijä(t): Aino Tikkasalo, Anni Olander, Anni Timonen ja Heli Jaakkola
Päivitetty:

Näin käytät kuunteluita

Kuuntelut on tehty ilman käsikirjoitusta, eikä niihin ole valmiina tekstejä eikä kysymyksiä. Kuuntelut on yleensä tehty yhdellä otolla ja niissä on virheitä, epäloogisuutta ja epäröintiääniä kuten normaalissa puheessa tavallisesti. Olemme käyttäneet näitä samoja kuunteluita onnistuneesti tasolta 0 tasolle B1.

Kuuntelut on tarkoitettu opettajille opetustilanteissa käytettäväksi. Kukin voi itse käyttää niitä opetuksessaan haluamallaan tavalla. Tässä esimerkkejä siitä, miten olemme käyttäneet kuunteluita. Kaikkia ideoita voi toki kokeilla eri tasoilla.

Taso 0–A1.3

- Kuunteluun yksi koko kuuntelun kattava kysymys. Esimerkiksi ruokakuunteluun ”Mitä hän syö?” tai viikonloppukuunteluun ”Mitä hän tekee viikonloppuna?”

- Tehtävänä on kuunnella, mistä aiheesta puhuja kertoo

- Bongaa tuttuja sanoja ja pari uutta sanaa

- Kuuntele, puhu parin kanssa kaikki, mitä muistat

Taso A1.3–A2.2

- Kuvia/sanoja, missä järjestyksessä asiat/tapahtumat esiintyvät kuuntelussa

- Kuuntele, puhu parin kanssa kaikki, mitä muistat

- Täydennä aikajana

- Tee kuuntelusta kysymyksiä kaverille

- Valmiit väitteet, korjaa virheet

- Kuuntele ja poimi adjektiivit

Taso A2.2–B1

- Kuunnellaan kerran, tehdään kaverille kysymyksiä

- Kuunnellaan kerran, ei saa tehdä muistiinpanoja, toisella kerralla tehdään muistiinpanot ja sen jälkeen tehdään jokin tuotos, esimerkiksi tiivistelmä

- Opettaja on poiminut kuuntelusta puhekielen sanoja, jotka hän kirjoittaa yleiskielellä. Opiskelijan tehtävä on kuunnella, miten sanat sanotaan puhekielellä.

- Kuuntele tehtävästä äännähdyksiä, jotka eivät ole sanoja. Missä kohdissa ja miksi puhuja käyttää niitä?

- Kuuntele, puhu parin kanssa kaikki, mitä muistat

External link(s)

© Aino Tikkasalo, Anni Olander, Anni Timonen ja Heli Jaakkola. Niinku – autenttista kuunneltavaa suomenoppijoille, jonka tekijät ovat Aino Tikkasalo, Anni Olander, Anni Timonen ja Heli Jaakkola, on lisensoitu Creative Cmmons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Materiaali on saatavilla osoitteessa kielibuusti.fi.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu
Jaa
URL copied!